keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Hopeanuoliko lastensarja?


Ehkä yksi yleisimmistä käsityksistä, joita olen tämän sarjan parissa kuullut on ehdottomasti se, että Hopeanuoli on lastensarja. Jostakin varhaisista teinivuosista lähtien niin minä kuin varmasti moni muukin on saanut kuulla lapsellisuudestaan pitäessään piirretystä. En edes muista monenko alle 15-vuotiaan olen kuullut kertovan, että heitä kiusataan, koska he pitävät Hopeanuolesta tai Weedistä. En ole koskaan ylipäätään ymmärtänyt miksi piirrettyjen pitäisi jäädä vain lapsuuteen, sillä esimerkiksi Disney-klassikot ovat monien aikuistenkin suosiossa. Ollessani 11-vuotias törmäsin tähän asiaan ensimmäistä kertaa, kun koko ala-asteen kestänyt kaverisuhteeni päättyi siihen, että pidin Pokémonista. Olin kuulemma lapsellinen ja sellaisen kanssa ei kannata olla kaveri, jos halusi liikkua hyvissä piireissä.

Tottakai yleisellä tasolla Hopeanuoli on helppoa mieltää lastensarjaksi, sillä kyseessä on piirretty puhuvista koirista. Lastensarjaksi ja lapsille suunnatuksi sitä ei voi kuitenkaan mennä sanomaan mistä vihjoo se, että jopa leikatun suomidubin ikäsuositus on 7 (VHS-kasetit oli aikaisemmin merkattu vain Sallituksi) ja leikkaamattoman 11. Kansikuviensakin perusteelta se hukkuisi kivasti Halinallejen ja Prätkähiirien joukkoon, jotka ovat Hopeanuolen tavoin 80-luvun lopulta tai 90-luvun alkupuolelta. Sisältö on kuitenkin se joka tekee vahvan eron muihin nostalgisiin sarjoihimme ja monet Hopeanuolta lastensarjana pitävät pitävät tuskin ovat pahemmin perehtyneet sarjan sisältöön kokonaisuudessaan. Hopeanuolessa on rankkoja aiheita, paljon kuolemaa, taistelua, verta ja suolenpätkiä (tai vähintäänkin lentäviä silmämunia). Suurin osa sarjasta menee toki rauhallisemmissa merkeissä Hopeanuolen pentuaikojen seurailussa ja villikoirien juostessa pitkin Japania, mutta ne raaemmat kohdat ovat leikatusta versiostakin huolimatta jättäneet jälkensä sarjaa lapsena katselleisiin. Akakabuto on mainittu ihan syystä monien lapsuuden "traumoissa".

Yleisesti Ginga-sarjat eivät ole mitään kovin kevyttä ja pirtsakkaa seurattavaa, vaikka niissä onkin omat humoristiset hetkensä. Syödään ihmisiä, syödään koiria, revitään suolia, revitään päitä, kuohitaan, tehdään joukkoitsemurhia ja sitten on vielä se albiinotselada, joka huitoo jurrissa kirveellä ja jonka suurinta herkkua on koiranpentujen tai makakinpoikasten veri. Ei siis ehkä samaa tasoa Hello Kittyn ja Seikkailija Doran kanssa. Ikäsuositukset ovat kuitenkin vain suosituksia, sillä toiset lapset ovat huomattavasti herkempiä kuin toiset. Monet katsovat kauhuleffoja jo pienestä pitäen, toiset näkevät niistä painajaisia viikko tolkulla. Monet Hopeanuolen suomidubin kautta sarjaan tutustuneet ovat olleet vasta 6-vuotiaita, joten se, onko sarja oikeasti lapsille sopiva on yksilöllistä.

Gingassa käsitellään kaikesta raakuudestaan huolimatta kuitenkin loistavia aiheita, joihin kuuluu esimerkiksi ystävyys, uskollisuus ja oikeudenmukaisuus, joten kyse ei ole pelkästä verimätöstä vaan kokonaiskuvasta. Tarinat ovat karuja, mutta niistä voi oppia paljoa iästä riippumatta. 

6 kommenttia:

  1. Olen aika lailla samaa mieltä. Kun itse katson kauhuelokuvia, adrenaliini virtaa koko yön, ja kuulen joka rapsahduksen, vaikkei varsinaisesti pelkää tai näe painajaisia. Hopeanuolen/Weediin liittyvästä kiusaamisesta olen ihan samaa mieltä. Taitavat itse olla lapsellisia, jotka pilkkaavat Ginga-faneja. Minun koulussani kukaan ei edes tiedä, mitä ginga tarkoittaa. Toisaalta hyvä niin, koska koulun on täynnä kaikenlaisia kahjoja ja kaistapäitä. Itse tutustuin Gingaan vasta vuonna 2014, kun olin 11 vuotta vanha. Perheemme oli silloin Lapissa jokavuotisessa lomallaan. Etsin marketista lukemista, ja saatiin kävelemään mangahyllyn ohi. Silloin oli muistaakseni menossa Weedin ensimmäisen painoksen numero 22, ja Hopeanuolen toisen painoksen numero 8. Hyllyllä olevassa kyltissä tehtiin iso numero Weedistä. Siinä taisi lukea: 'Weed, Ginin poika', tai jotakin muuta vastaavaa. Koska en silloin tiennyt, mitään Gingasta, en edes, että sellainen oli olemassa. Arvasin Weedin olevan jatkoa jollekin toiselle sarjalle, eikä se jaksanut kiinnostaa.(hyvä niin, koska Sen jälkeen Hopeanuolen ostaminen ei varmaan olisi kiinnostanut, koska Weed on aika typerä ja ärsyttävä sarja, jossa ei tapahdu mitään. Ei ainakaan siinä numerossa 36, jonka myöhemmin ostin,). Katsoin sitten seuraavaksi Hopeanuolen takakantta. Teksti kiinnosti minua siinä määrin, että ostin sen (nykyään minulta puuttuu vielä osat 1-7, 15, ja 16). Kun jätin mangan hetkeksi sängylle, ja menin juomaan, äitini ilmeisesti pöllö sen. Kun tulin takaisin, äitini valitti Hopeanuolen olevan raakaa, ja että siinä kiroillaan. Taisin kysyä äidiltä: 'Mitä sitten luulet, että niiden pitäisi tehdä?! Luuletko, että niiden pitäisi istua teelle neuvottelemaan?!'. Ja minun mielestäni raakuus ja kiroilu tavallaan kuuluu gingaan. Tarkoitan siis, eihän se mitenkään voisi olla yhtä eeppistä ilman niitä kaikkia taisteluita. Äitini on monta kertaa vienyt kaikki mangaani ja animelevyni (paitsi sen mangan, jonka ehdin livauttaa sänkyni alle), koska ginga on hänen mielestään liian raakaa. Tätinikin välittää samaa, ja kun katsoin yhtä jaksoa (sitä, josta kertoo manga 'veren värjäämä lampi'), ja sanoin tädilleni benizakuran kuoleman olevan eeppinen, hän oli kuulemma väittänyt minun nauraneen, kun 'joku koira' kuoli.(Benizakura on kyllä paljon, paljon enemmän, kuin 'joku koira')."se, että kutsuu jotakin eeppiseksi, on käsittääkseni eri asia kuin jollekin nauraminen. Se taisikin muuten olla syy siihen, että äitini otti Ginga-kamani (on sellainen kyllä vähän outoa, kun hän itse katsoo 'predatoreja', 'alieneja', ja kuka tietää mitä, joka on varmasti raa'empaa kuin Ginga. Lisäksi äitini antoi minun katsoa 10 vuotiaana 'terminaattoria', joka sekin on varmasti gingaa raa'empaa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mangan suositusikähän (huom suositus, ei ikäraja) on 13+ eli jos en nyt väärin tekstistäsi ymmärtänyt olet aivan niillä hujakoilla jo muutenkin. Moni on tutustunut leikattuun Hopeanuoli-animeen itseni tavoin siinä 6-7-vuotiaana ilman mitään ihmeempiä. Ginga-sarjojen kohdeyleisö on ollut nuoret pojat, joka kertoo aika paljon siitä, miksi sarjassa käytetään astetta raskaampaa kieltä, siinä on paljon kaksimielisiä vitsejä tai pissakakkahuumoria ja lisäksi taistelua ja verimättöä. Omasta mielestäni "kiroilu" on myös jätetty erityisen lieväksi, koska suomentajat ovat varmasti tienneet suuren osan suomalaisista lukijoista olevan myös nuorempaa väkeä. Ymmärrän sikäli äitisi huolenpidon, mutta olet mielestäni tarpeeksi vanha jo päättääksesi mitä kestät katsoa/lukea ja mitä et.

      Poista
    2. Sikäli kuulostaa hassulta, että aikuinen ihminen, joka katselee jännäri/sci-fi -leffoja, kauhistuu suunnattomasti koirapiirretystä, jossa veri lentää...

      Mutta osaa vanhemmat olla hemmetin ristiriitaisia TAI voi olla että ne pitää jotakin "älyttömänä" siksi, koska eivät ymmärrä sitä, mitä lapsi katselee. Serkkuni oli tällaisena vanhempana hyvä esimerkki. Kun sen oma lapsi katsoi jotain (ei ollut Hopeanuoli, oliko se pokemon?) serkkulikka mutisi "kun on niin älytöntä, se ei sovi lapsilleni". Mutta tämä sama nainen antoi omien lastensa pelata K12-videopeliä (mukulat tuolloin 5-7 -vuotiaita), ja sanoi että jos näkyy verta, niin sitten täytyy lopettaa.

      Ikäsuositushan nimenomaan on suositus, eli nuorempikin voi katsoa/pelata, mikä on ikärajaksi merkitty ja sellaisen kanssa voi joustaa.

      Itsekin kyllä saatan säikähdellä "ylimääräistä" rapinaa tai muuta sellaista kun katselen jotain jännäriä tai draamaa, mutta mielestäni asiassa ei ole vielä mitään huolestumisen aihetta, koska sellainen tunne kestää yleensä vain hetken eikä vaivaa enää tyyliin seuraavana päivänä. Huolestuisin vasta sitten, jos jonkin leffan/sarjan kohtaus jää pyörimään niin pahasti mieleen, että se jo haittaa normaalia elämää. Muistan varmaan ikäni, kun näin "Jumanjin" ensi kertaa, näin varmaan ahdistavia unia sen jälkeen muutaman kerran. Mutta seuraavalla katselukerralla ei ilmiö enää toistunut. Eikä leffasta jäänyt muutenkaan ikävää kokemusta mieleen, pidän sitä yhä edelleen hemmetin hyvänä leffana.

      Mielestäni näissä asioissa olisi ihan kiva, että molemmat osapuolet (eli lapset ja vanhemmat) istahtaisi pariksi sekunniksi ja keskustelisi, mikä vaivaa. Vanhemmille pitää antaa mahdollisuus kertoa, mikä niissä huolestuttaa siinä elokuvassa/TV-sarjassa/sarjakuvassa, mitä lapsi seuraa. Olen joskus käynyt keskustelua omien vanhempieni kanssa niistäkin sarjakuvista/elokuvista, mikä niitä on huolestuttanut kun olen sellaisia seurannut. Voin vakuuttaa, että tämä on useimmiten toiminut. Totta kai muutama sarja jäi "jäähylle" hetkeksi aikaa, mutta kohta taas olen saanut katsella melkein kaikkea mitä on lystännyt. Sopimus on ollut, että en saa ottaa oppia siitä mitä ruudun kautta tulee (ellei kyseessä ole dokumentti), vaan oivallukset on tultava omien kokemusten kautta ja elävästä elämästä. Ei porukat täysin kieltäneet ajattelemasta asioita, jos jotain TV-ruudun kautta seurasin, mutta vasta nyt paljon myöhemmin olen ymmärtänyt että he halusivat vain kertoa, että kaikki, mitä TV:stä tulee ja lehdistä näkee, ei ole totta ja on opittava tarkasteleman kaikkea kriittisesti. Voin sanoa, että olen ollut tyytyväinen kokemukseeni. Nykyään yritän miettiä mitä sanon ja miten teen, miten ne perustelen. Sujuu kyllä, mutta sen eteen kyllä pitää tehdä yhä työtä :)

      En kyllä sitä ymmärrä, mikä vanhemmilla vastauksen on jonkun asian täyskieltäminen, jos jokin heitä huolettaa. Perustuukohan se sananlaskuun "poissa silmistä, poissa mielestä", mutta kielletty hedelmähän houkuttelee enemmän.

      Poista
    3. "En kyllä sitä ymmärrä, mikä vanhemmilla vastauksen on jonkun asian täyskieltäminen, jos jokin heitä huolettaa. Perustuukohan se sananlaskuun "poissa silmistä, poissa mielestä", mutta kielletty hedelmähän houkuttelee enemmän." Tämä on täysin totta, useimmat lapset ovat todella uteliaita, joten kieltäminen selittämättä asiaa sen enempää yleensä vain houkuttelee enemmän. Asioista jutteleminen tälläisissä tapauksissa on hyvä tapa ratkoa tälläiset ongelmat sen sijaan, että lapsi yritetään väkisin eristää kaikelta "pahalta" ja toisinaan jopa todelliselta ulkomaailmalta ja siellä tapahtuvilta väkivaltaisuuksilta, joista tietäminen voisi jopa parhaimmassa tapauksessa pelastaa lapsen joku päivä, jotta tietäisi miten tietyssä tilanteessa (esim. kouluampuminen) pitäisi olla. En toki tarkoita, että lapsen pitäisi silti katsoa jotain K-18 verimättöä, mutta tietty suhteellisuus kaikessa :'D

      Kuten todettu, lapset ovat kaikki erilaisia ja tälläisten sarjojen ja elokuvien ikäsuositukset ovat hyvin suhteellisia. Tärkeintä lienee tuntea oma lapsi ja tietää mitä tuo katsoo.

      Itse olen tykännyt kakarasta asti kauhuleffoista ja joskus ala-asteikäisenä (10v?) katsottiin kaveriporukalla iltasella yksi Tiedän mitä teit viime kesänä-leffoista ja saatiin kuulla kunniamme kyllä seuraavana päivänä, kun pari kaveria oli nähneet painajaisia niistä ja näiden muksujen äiti sitten kielsi meitä olemasta enää missään tekemisissä toistemme kanssa :'D

      Poista
  2. Se, että sarjassa/elokuvassa visuaalisena esityskeinona käytetään animaatiota tunnutaan suurelti (ainakin länsimaissa) leimattavan lapsille/nuorille suunnatuksi viihteeksi. Monet animesarjat siis saavat tämän leiman länsimaissa vaikka aasian maissa animaatiota voidaan tehdä kaikenikäisille - lapsille että aikuisille. Japanissa tosin lapsillekin suunnatuissa piirretyissä voi esiintyä sisältöä, jota ei mielletä länsimaissa lapsille sopiviksi - esimerkiksi Pokémonin japaniversiossa esiintyy jossain määrin kiroilua, ja varhaisemmissa jaksoissa väkivaltaisuuksia (tuliaseita, Ash joutuu bitchslapin kohteeksi parissa ekassa jaksossa).

    Hopeanuoli on nimellisesti shonensarja, eli nuorille pojille suunnattu. Siis noin päälle 10-ikävuoden luokkaa, mikä näkyy sarjojen päähenkilöissä (shonensarjoissa päähenkilö on yleensä teini).

    Itsehän olin semmonen kuusivuotias pallero kun Hopeanuoleen tutustuin, enkä saanut minkäännäköisiä traumoja. En ole muutenkaan missään vaiheessa päivitellyt sarjan paikoitellen hyvin väkivaltaista sisältöä, mutta meikä lienee väkivallalle niin turtunut Gingan ansiosta. :'P

    VastaaPoista
  3. Olen itse lukenut Hopeanuolia ja Weediä, ja tyrmistynyt monta kertaa. Kuinka kirjoittaja voi olla noin brutaali ja mielikuvitukseton, kuin mielenkiintoisia juonia ei voisi tehdä muka ilman koiransyöntiä ja verellä läträämistä. Samurai-mangaa tämä on, koirilla toteutettuna, eikä lasten viihteeksi soveltuvaa tavaraa. Itse olen yli 30 v, mutta lastensarjassa en haluaisi moista teurastusta nähdä.

    VastaaPoista