tiistai 23. kesäkuuta 2015

Laulukirja ja sen entisöinti



Laulukirja lienee sopivin suomennos tälle tuotteelle ja sitä olen nähnyt yleisimmin käytettävänkin. Kyseessä on siis paksuista sivuista koostuva kirjanen, jota on oman käsitykseni mukaan myyty aikanaan samassa paketissa soundtrack C-kasetin kanssa. Kirjaan on koottu kahdeksan kappaleen sanoitukset näyttävän kuvituksen kera. Takakannen tekijänoikeuksissa mainitaan vuosiluku 1986 ja Nippon Columbia Co. Ltd.

Yksi hienoimmista asioista tässä laulukirjassa on ehdottomasti se, että toisin kuin monissa muissa GNG-oheistuotteissa, laulukirjaan ei ole käytetty kuvia suoraan animesta napattuina vaan niitä on muokattu ja käytetty paljon eri tavoin, lisäksi mukana on kuvia, joita nähdään mm. vinyylilevyjen kuorissa eikä varsinaisesti juuri muualla.

Laulukirja ja kasetit kuuluvat siihen oheistuoteryhmään, joihin törmää harvemmin. Johtuen melko varmasti hyvin pitkälti siitä, että ne olivat käyttöesineitä, joita ei ole pahemmin säästelty. Viimeksi, kun olen nähnyt hyväkuntoisen laulukirjan myynnissä Suomen puolella oli sen hinta huutokaupassa useampia satasia. Siksi olinkin vähän ihmeissäni, kun tälläinen laulukirja ilmestyi myyntiin Japanilaiseen huutokauppaan todella edulliseen lähtöhintaan, mutta vilkaus ilmoitukseen kertoi aikalailla kaiken olennaisen siitä, miksi tämä kyseinen yksilö ei maksanut mansikoita.


Huomattavin asia lienee se, että kirjasessa on keskellä taitokset ihan koko kirjan matkalta. Ei kuitenkaan mitään sellaista, mikä paistaisi silmiin heti ensimmäisenä, toisin kuin seuraava tekijä:


Ensimmäinen sivu oli väritetty väriliidulla, jälki oli sen verran isolla alueella, että se sai minut jo vähän epäröimään haluanko varmasti ostaa tämän, mutta koska kyseessä on tuote, johon törmää hyvin harvoin päätin ettei yksi tahra minua pidättele. Laulukirjasta oli jonkin verran kilpailua, jopa sen kunnosta välittämättä, mutta siitäkin huolimatta loppusumma oli vain 22 euroa + toimituskulut ja muut lisämaksut. Kirjan saadessani huomasin, että siinä oli hieman muitakin pikkuvikoja kuin vain etukannen reunan "hiirenkorva" ja väriliitutahra etusivulla.




Takasivun likatahrasta selviytyminen ei vaatinut paljon mitään, sillä pieni kevyesti kostealla paperilla hankaaminen teki tehtävänsä. Sen sijaan toinen väriliidun viiva ja lyijykynäjälki osoittautuivat paljon haastavammaksi. Selvittelin vähän kaikenlaisia keinoja, joilla voisin saada nämä jäljet siistimmäksi, varsinkin etusivun iso väriliitutahra häiritsi. Etsin kaikenlaisia vinkkejä netistä ja toimivimmaksi osoittautui lämmittää sivua (leivinpaperi sen päällä) silitysraudalla, pyyhkiä väriliitua paperilla pois ja toistaa tätä samaa, kunnes paksu kerros väriliitua oli poissa ja jäljelle jäi vain hailakka alue. Tämän puolestani sain siistittyä kevyesti pyyhekumilla. Lopputulos oli aika hämmästyttävä:


Valitettavasti pienempien tahrojen kanssa en ollut ihan yhtä onnekas, koska kumittaessa kulutat tietysti kirjan pintaa muutenkin. Vaikka sivut olivat paksuja ja hieman erikoista, kestävämpää materiaalia (ottaen huomioon, että pyyhin takakannen hieman kostealla paperilla ja pystyin myös silittämään kirjaa), kärsivät ne kumituksesta, jolloin tahrat olisi pitänyt jättää vain paikoilleen.


Entisöinti on vähän kaksipiippuinen juttu keräilyn kannalta, sillä toiset voivat olla sitä mieltä, että heikommassakin kunnossa oleva tuote pitäisi säilyttää koskemattomana. Vaarana voi olla tuotteen vahingoittuminen sekä myös keräilyarvon laskeminen. Tiedän yhden keräilijätuttuni peseneen muutamat GDW-pehmolelunsa niiden oltua edellisten omistajien jäljiltä hyvin likaisia. Toinen taas on vahvistanut omien pehmojensa haalistuneita arpia tussilla, jos nyt en ihan väärin muista niin joku oli tainnut myös ommella arvet pehmoon, jolla oli alunperin piirretyt arvet. Olen itse oikeastaan sitä mieltä, että voit tehdä omilla tuotteillasi ihan mitä haluat, kunhan olet rehellinen, jos päätät joskus myydä tuotteen eteenpäin. Itse en ole miettinyt laulukirjan myymistä eteenpäin taikka muuttuiko sen keräilyarvo nyt, kun menin tekemään tälläisiä muutoksia. Ainakin voin rehellisesti sanoa, että ensimmäinen sivu miellyttää silmääni nyt huomattavasti enemmän kuin silloin, kun siinä oli valtava oranssi läikkä.

Tähän loppuun vielä kuvia kirjan sisällöstä:









6 kommenttia:

  1. Oi miten upean aarteen nappasit! Loistavasti onnistuit kyllä kirjaa entisöimään, etenkin tuon vahaliitutahran suhteen ero on aivan huikea. Kiitos hyödyllisistä puhdistusvinkeistä, pitänee kirjata muistiin. :)

    Mielestäni tuotteiden ehostamisessa ei ole mitään pahaa, kunhan kertoo siitä rehellisesti, mikäli aikoo niitä joskus myydä eteenpäin. Allekirjoittaneelta löytyy mm. Hiro-figuuri, jonka värit on maalattu vastaamaan koiran luonnollista väritystä. Tämä on toki jo niin silmiinpistävää, että ei taida vaatia edes erillistä mainitaa. :'D

    -Lycaon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä aivan mieletön pikku kirjanen, vaikka onkin kulunut :) Ensimmäisen sivun vahaliitutahra lähti kyllä huikean hyvin näitä nettivinkkejä yhdistelemällä.

      Samaa mieltä! En oikein katso hyvällä muutenkaan vilpillisiä myynti-ilmoituksia, jos tuotteessa on jotain vikoja tai sille on tehty jotain ehostuksia niin niistä olisi hyvä mainita aina, jos myy eteenpäin. Olenkin nähnyt muutamia noita uudelleen maalattuja Hiroja, jotka kyllä miellyttävät silmää tuplaten enemmän. Itse puolestani omistan mm. Ken ja Tesshin -figuurit, joiden läpinäkyviä tikkuja olen lyhentänyt, että ne olisivat enemmän muiden figuurien tasolla. Toki asiasta tietoiset huomaavat helposti uudelleen maalauksen, mutta ostajien joukossa on usein myös sellaisia, jotka eivät ehkä tiedä tuotteista paljoakaan tai ostavat vaikka jollekin lahjaksi, jolloin asiasta on kuitenkin hyvä mainita, jos haluaa tuollaisen uudelleen maalatun myydä :)

      Poista
  2. Ihana kirjanen!Itse keräilen vain noita mangoja,ja erikousjulkaisuja.(mm. Weed taidekirja yms.)Figurit teen itse :'D maalan mm.schleichejä,jotain muita koiraleluja tai ompelen hahmoja.Ne riittää vielä minulle!Mutta olet niin innokas ja positiivinen keräilijä!Mahtavaa että jaksat entisöidä ja keräillä Gingaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Figuurien itse tekeminen on kyllä hauskaa ja ainakin tulee uniikkeja! :) Itsekin on tullut maalattua ja ommeltua parit pehmot ja figuurit sekä väännettyä hirveät määrät avaimenperiä ja kirjanmerkkejä, mutta alkuperäiset oheistuotteet kiinnostavat myös kovasti. Varsinkin nämä vanhemmat GNG-oheistuotteet 80-luvulta ^^

      Poista
  3. Mitä?! Hahaha, ihan hämmennyin tuosta, miten sait sen väriliidun pois! Uskomatonta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Nettiniksit on kyllä älyttömän hyviä :D Olen ihan yllättynyt itsekin.

      Poista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.