lauantai 5. heinäkuuta 2014

GNG-anime: Leikatut kohtaukset

Päivitetty: 11.7.

Yhdeksi lukijoiden viikon toivepostaukseksi ehdotettiin GNG-animen leikattuja kohtauksia. Vaikka nämä kohtaukset ovatkin varmasti monelle melko tuttua kauraa voi olla, että joukosta löytyy myös paljon faneja, jotkä eivät niihin ole perehtyneet. Muistan, itse lapsuudestani miten iso juttu oli, kun sai kuulla, että Hopeanuolesta oltiin leikattu pätkiä pois. En edes meinannut aluksi uskoa sitä, mutta näin sittemmin muistaakseni Best Anime -sivustolta klipin Akatoran kuolemasta sekä Hopeanuoli.comista löytyi kuvia joistakin kohtauksista. Silti uutta tietoa tuli aina jostakin suunnalta siihen asti, kunnes sai leikkaamattoman, alkuperäisen DVD-boksin käsiinsä.

Tässäpä teille siis postaus leikatuista kohtauksista, ehkäpä joukkoon on eksynyt tapauksia, jotka ovat menneet teiltäkin ohitse. Toisaalta myös itseltäni on voinut mennä jotakin ohitse, tällöin laittakaa kommenttia, jotta voin korjata asian.
____________________________________________


Alku
Alkuperäinen, leikkaamaton versio alkaa siitä, kun Gohē ja Shiro ovat metsällä. Akakabuto yllättää kaksikon, iskee kynsillään Gohēlle pahat haavat kasvoihin ja samalla Gohē ampuu sitä toiseen silmään. Shiro taistelee Akakabuton kanssa ja molemmat tippuvat jyrkänteeltä.


Gohē syöttää omaa lihaansa Rikille
Vahingoittuneiden Gohēn ja Rikin jäätyä loukkuun onkaloon (tai johonkin sellaiseen) mies päättää, että ainakin Rikin täytyy selvitä hengissä ja iskee ilmeisestikin jonkinlaisella mukanaan olleella isolla lihaveitsellä itseään jalkaan ja yrittää tämän jälkeen syöttää lihaansa Rikille, tuon kuitenkin oksentaessa sen ulos.



Kohtauksesta, jossa Gohē lyö Giniä halolla on poistettu pienen pieni pätkä.



Madarasta kerrottaessa pyörii klippi, jota on myös leikattu.





Leikkaamattomassa Hidetoshin ampuman karhun silmä räjähtää ja karhun päästäkin lähtee komea verisuihkulähde. Lopuksi Hidetoshi vielä ampuu karhua muutaman kerran varmistaakseen tuon kuolleeksi.



Gin saa arpensa.



 Muutamia leikattuja kohtauksia karhuemon ampumisesta sekä kohtaus, jossa Daisuke kiskoo nuolta irti karhun silmästä.


Hidetoshin ampuman karhun päästä lähtevä verisuihku on leikattu pois.


John tappaa karhunpennut
Kun Gin ja Daisuke ovat voittaneet karhun ensimmäistä kertaa yhdessä ja huomaavat, että sillä on pentuja, John pamahtaa paikalle oltuaan isäntänsä ja muiden metsästäjien kanssa metsällä. John iskee kiinni pentuihin ja tappaa ne armotta, sillä sille on opetettu, että karhunpentukin on uhka.


Kun Daisuke ja Gin näkevät ensimmäistä kertaa villikoirat, nämä taistelevat karhua vastaan. Kohtausta on myös leikattu vähemmän veriseksi.


Madaran keskeytys
John on haastanut Benin, mutta taistelu keskeytyy, kun jostakin kuuluu äkisti koiran kiljumista ja tämän jälkeen koirien väliin lentää pää.


 Kohtausta, jossa kerrotaan Crossin menneisyydestä on myös leikattu.


Hayaton kuolema
Igojen ja kogien taistellessa, yksi igoista käskee Hayatoa juoksemaan 150 metriä kohti auringonlaskua, mutta leikatussa emme koskaan tienneet mikä siellä odotti.


"Pentu! Mitä sinä teit?"
Ei kannata huitoa sen sirpin kanssa.


Shikokussa Sniper pelaa epäreilua peliä ja käskee muita pysymään paikallaan tai tappaa toisen vangeista. Tämän jälkeen hän käskyttää toisen lauman Oun laumalaisten kimppuun, koska nämä eivät voi liikkua. Kohtauksesta on poistettu pieni pätkä, jossa yksi näistä koirista puree Akamen kaulaa.


Crossin ja Oliverin ensitapaaminen sekä automatka
Tiineenä oleva Cross ei meinaa pysyä muiden mukana, joten Oliverin avustuksella osa koirista taittaa matkaa autokyydillä. Ennen tätä on myös lyhyt kohtaus, jossa Cross kertoo miten Oliver pelasti sen aikaisemmin.


Mossin ja muiden jouduttua piiritetyksi Mutsussa nämä näkevät kraaterin pohjalla seuranaan kasan luurankoja, jotka on poistettu leikatusta versiosta.


Kisaragin ja Terryn taistelu
Jonka aikana Kisaragi sokeuttaa Terryn toisenkin silmän. Taistelu loppuu vähän epämääräisesti ja näyttää siltä, että Terry vain juoksee metsään Kisaragin väistäessä.


Terryn kuolema
Mutta Terryn onkin tappanut sittemmin joukko karhuja, jotka tulevat randomisti viskaamaan Terryn alas vuorelta taistelevien koirien sekaan.


Mutsun joukot liittyvät Oun laumaan.


Bemun tapaaminen
Great käy osoittamassa uskollisuutta suurelle johtajalleen saadakseen Bemun joukkoineen mukaan taisteluun. Great makaa junan kiskoilla junan lähestyessä ja itkee verta siitä syystä ettei pääse osallistumaan taisteluun, mutta Bemu pelastaakin Greatin viime hetkellä.


About koko tämä jakso
Aloittakaamme vaikka tästä kohtauksesta, jossa koirat puhuvat, että niiden pitäisi käydä etsimässä koiria myös Hokkaidōssa. Ben kuitenkin kertoo, että taistelu lähestyy pian eikä niillä ole enää aikaa.


Palataan hetkeksi takaisin Fujiwaran perheen luokse, jossa Daisuke seuraa uutisia villikoirista.


Ja tämä.


Jos Ou ei tule Hakurōn luokse niin Hakurō tulee Oun luokse
Sekä Hakurōn hillitön nauru.


Kohtaus, jossa lauma kokoontuu Rikin luokse ja porataan yhdessä.


Crossin ja Benin pentujen syntymä.


Kohtaus, jossa Gin ja Riki miettivät voiko Akakabuton puolustuslinjat kiertää.


Benin ja Crossin haikeat jäähyväiset, kun Ben lähtee (vastoin Rikin käskyä) taistelemaan.


 Benin ja Sniperin taistelu, sekä samassa kohtauksessa vielä Hyena hyppää näiden perään (tämän jälkeen tapahtuvat asiat käydäänkin sitten pelkästään mangassa)


Karhujen väijytys ja Smithin haavoittuminen.


Kirikazen ja Jinnain kuolemat.


Madaran kuolema.


Riki vei Gakilta sormet :c


Benizakuran ja Mosan kuolema.


Kesagaken kuolema on leikattu pois melkein kokonaan, sekä tämän leukojen sijoiltaan vetäminen.


Sekä Harppuunakarhun tekemät tuhot koirille.


Leikkaamattomassa Harppuunakarhun kuolema jatkuu hivenen pidempään.


Leikatussa Riki vain liitelee paikalle supertekniikallaan, mutta oli sillä jokin muukin merkitys, miksi hän sitä käytti.


Hakurō ja Mutsun valtiaat hyökkäävät karhun kimppuun. Myöhemmin on poistettu myös kohtaus, jossa Hakurō ja kai-veljekset tiputtavan yhden karhun alas.


Leikatussa kukaan ei saanut osumia Akakabuton lennättämistä kivistä, mutta toisin kävi oikeasti...




Benin haavoittuminen ja sitä edeltävä verinen kohtaus, jossa Ben käyttää Neji Ki:tä Akakabutoon.


Akatoran kuolema ja Akakabuton toisenkin silmän sokeuttaminen siinä ohessa.


Sokea ja raivostunut Akakabuto tappaa silmittömästi random koiria, yksityiskohtaisempia kuolemia on leikattu pois.


Gin ja Riki haavoittavat Akakabutoa yhteishyökkäyksellä ja battougalla.


Myös Rikin tyylikäs laskeutuminen on poistettu.


Akakabuton pää lentää komiasti.




Rikin kuolema Akakabuton kynsistä tuon tehtyä comebackit kuolleista.


Sekä tietysti loppuhöpinät.

50 kommenttia:

  1. Eikä toi 14 kuva riki ja gin XD

    VastaaPoista
  2. Varsin kattavasti olet saanut kokoon. Ainoa ehkä puuttuva, omaan mieleen pulpahtava kohtaus on se jossa Gin saa arpensa. Voin olla vääräsäkin, mutta muistelisin, että leikatussa sitäkin kohtausta on pilkottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mahdollista, miten tuo on voinut unohtua :D Lisään sen, kiitos!

      Poista
  3. Oi, nostalgiaa kerrakseen. Minulle tuli mieleen kohtaus alkupään jaksosta, jossa Hidetoshi ampuu kiväärillä Akakabutoksi luulemaansa karhua päähän. Eläin osoittautuu kuitenkin hirviökarhun jälkeläiseksi, sillä sen oikea silmä on yhä tallella. Muistelisin ainakin pään räjähtämiskohdan jätetyn pois, silmän irtoaminen kun ei ole lapsille soveliasta katsottavaa. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katson tuon kohdan ja laitan sen listalle, jos se oli leikattu :)

      Poista
  4. Sniperin ja Benin taistelu sekä Hyenan väliintulo on myös parsittu pois leikatusta versiosta. Tähän tosin viittasitkin mainitessasi Crossin ja Benin jäähyväisistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kiitos! Aina jotain unohtuu :) Laitan mukaan.

      Poista
  5. Sniperin ja Benin taistelu?

    Osaatko mitään sanoa miksi piirrostyyli vaihtuu niin radikaalisti Terryn kuoleman - ennen suurta taistelua välissä? Nämä jaksot olivat rumaa katseltavaa :x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinaisen hyvä kysymys, en tiedä ollenkaan itse syytä tähän. Olen monesti miettinyt, että ellen paremmin tietäisi niin voisi jopa luulla, että ne on lisätty jälkeenpäin. Jälki ja laatu on ihan erilaista suurimmilta osin...

      Poista
    2. Animessa on eri piirtäjiä, piirtäjät joissakin jaksoissa ja jotkut piirtäjät ovat parempia kuin toiset. Lisäksi budjetti ei ole ollut kovin suuri, joten joissakin jaksoissa on ehkä pitänyt tietoisestikin alittaa rimaa kustannus syistä.

      Poista
    3. Niin siis piirtäjät vaihtuvat joissakin jaksoissa piti sanomani.

      Poista
    4. Muuten leikatussakin näkyy taustalla kun Terryltä on lähtenyt silmä🥲🥲
      Muuten mistä Terry on Benille ja muille tuttu🥸
      En oo ennen kuullukkaan Terrystä😅😅😅😅😅

      Poista
    5. Terry on yksi joukkueen johtajista, kuten Ben. Jäänyt vain animessa tosi vähän avatuksi.

      Poista
  6. Oliko noi KAIKKI kohtaukset leikattu pois leikatussa versiossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa kokonaan leikattu ja osaa lyhennetty niin ettei leikatussa näkynyt aivan kaikkea.

      Poista
  7. No aika monta kohtausta silti :O

    VastaaPoista
  8. Nämä eivät ole varsinaisia kohtauksia, mutta leikatussa versiossa ei nähdä myöskään mainoskatkoanimaatioita eikä loppumusiikkia, Tomorrowia. Dubbaus on vaikuttanut myös taustamusiikkeihin; Shouri no Utan kaltaiset lauletut kappaleet on muutettu instrumentaalisiksi (esim. Ouun joukkojen matkatessa Kaihin) tai vaihtoehtoisesti jätetty kokonaan pois (Otokotachi, Nakamatachi; Benizakuran liittyminen Ouun armeijaan). Mykkiä kohtauksia tuli pienenä ihmeteltyä kovasti ja ainakin itse tulkitsin ne tuolloin äänitysvirheiksi. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nuo tosiaan sekä joka jaksun alussa ja lopussa olevia tunnareita :) Tuo taustamusiikki juttu on kanssa jännä, olen miettinyt onko niiden saamisen kanssa ollut jotakin ongelmaa, kun niitä puuttuu tai niitä on muutettu.

      Poista
    2. Jatkoa edelliseen kommenttiini: pohdin myös samaa. Laulujen tekijänoikeudet ovat hyvinkin voineet aiheuttaa ongelmia, ja koska kyseessä on suomeksi dubattu versio, eri maan kielellä lauletut kappaleet olisivat varmasti vain hämmentäneet katsojia. Mikäli lauluille ei ole erillistä ääniraitaa, dubbausvaiheessa ne on jouduttu jo tästäkin syystä poistamaan kokonaan.

      Poista
    3. Kyllähän alkutunnari tulee leikatussa versiossa, ainoastaan "mainoskatkot" ja lopputunnari on leikattu pois.

      Poista
    4. Olet oikeassa. Tarkoitin kuitenkin nimenomaan sitä, että niitä tunnereita ei ole jokaisen jakson alussa kuten leikkaamattomassa vaan ne on laitettu pelkästään leikatuissa alkuun (nelosesta puuttuu kokonaan) ja muut jaksot ovat yhdessä pötkössä.

      Poista
    5. Ööö saanko korjata vähän, mutta otokotachi nakamatachi kuuluu kohdassa jossa moss ja muut syövät villisikaa.

      Poista
  9. En mene tästä takuuseen, mutta eikö Benin hyökkäystä Akakabuton kimppuun suuressa taistelussa ole myös osittain leikattu? Ainakin verisimmät sekunnit, joiden aikana karhu iskee Beniä kynsillään saaden tämän otteen irtoamaan. Minulla on hämärä muistikuva siitä, kuin olisin nuorempana ihmetellyt, miksi Benin pää on animen lopussa yltä päältä veressä. :')

    Toiseksi: leikatussa ei myöskään näytetä kohtausta, jossa Harppuunakarhu kaataa puun koirien päälle. Ilkeää katsottavaa tämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ensimmäinen kävi muuten itsellänikin mielessä, mutta unohdin tarkistaa asian. Lisäilen nuo mukaan, kun kerkiän.

      Poista
    2. Sama anonyymi asialla jo kuudetta kertaa tähän postaukseen liittyen, taidankin alkaa käyttää jo nimimerkkiäni. :')

      Ensiksi mainitsemani kohtaus jatkuu leikkaamattomassa hieman pidempään; Benin pudottua verisenä maahan Akakabuto yrittää iskeä tätä käpälällään, mutta Gin rientää apuun ja onnistuu vetämään Benin pois alta. Gin pakenee hirviökarhua kantaen haavoittunutta Beniä hampaillaan, ja muut koirat hyökkäävät raivoissaan vihollisen kimppuun.

      -Lycaon

      Poista
    3. Niin tosiaan, tämähän on siis se Akatoran kuolemaa edeltävä kohtaus! Nyt hahmotin vähän paremmin :'D

      Ja nyt pääsin tarkastamaan tuon Harppuunakarhu-kohtauksenkin ja huomasin, että puun kaatamisen lisäksi kohtauksesta on poistettu aika runsaasti muitakin kohtia. Lisään nämäkin mukaan.

      Poista
  10. kiitos kovasti.minä olisin leikannut Rikin kuoleman pois,sillä pienenä luulin että sen haavat aukesivat kylmyydessä.olisin tehnyt niin että heti kun Gin oppii Battougan ja iskee Akakabutoa selkään,olisi Gohee tullut paikalle pyssyn kanssa ja karhu olisi kuollut.sitten Ginin ja Daisuken hyvästeistä sen Rikin kuoleman.leikatussahan oli leikattu se kohta jossa Daisuke pyytä hoitamaan Rikin haavoja,joten kuoleman olisin myös poistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, tuo kohtaus on tosiaan poistettu. Lisään sen listaan.

      Poista
  11. tästä puuttuu se kun Cross tappelee Akakabutoa vastaan,hän puree karhun silmää ja siitä roiskuu veri sekä niiden toisten koirien kuolema siinä.myös Crossin loukkaantuminen puuttuu.tietysti myös se jossa Shikokulla joku koira puree Akamea ja siitä tulee verta kaulasta.tietysti myös Kesagaken kuolema ja Benin haavoituminen. sekä se kaikein eeppisin:Akakabuton pään irtoaminen.hyvä postaus.

    VastaaPoista
  12. Hei lisäisitkö vielä karhuemon ampumisen jousella, sen kun daisuke ottaa nuolen pois sen silmästä,mainoskatkot ja sen kun gin seisoo uljaana ja muut koirat vuorella viimeisessä jaksossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, lisään ainakin tuon ensimmäisen ja varmaan viimeisenkin, vaikka kyseessä onkin vain suunnilleen yksi kuva, joka on jätetty pois. Mainoskatkot ja lopputunnari on toki leikattu, mutta en näe syytä lisätä niitä listaan, koska en varsinaisesti laske niitä kohtauksiksi eikä niiden pois jättäminen ole mistään pois.

      Poista
    2. Ja lisäisitkö myös sen kun gin ja riki haavoittavat akakabutoa battougoillaan?

      Poista
  13. Hei lisää se kun gohee lyö giniä selkään halolla.

    VastaaPoista
  14. Hei lisää vielä,2 jaksosta se jossa Gohee lyö Giniä niin että sitä sattuu eli se viimeinen asento.3 jaksosta se kun Hidetoshi ampuu vielä sen pään räjähtämisen jälkeen karhun selkään että se kuolisi.5 jaksosta se kun Daisuke ampuu karhuemon rintakehään ja Hidetoshin karhun ampuminen.6 jaksosta se kun Madara tappaa metsästäjän ja kun villikoira puhkaisee karhun silmän.16 jaksosta se kun Moss ja muut näkevät luurankoja ja kun Kisaragi liittyy laumaan.21jaksosta ne Akakabuton koirien tappamiset, Gin ja Riki haavoittavat Akakabutoa Battougoillaan ja se loppu kun Gin seisoo uljaana ja sen takana vuorella seisoo villikoirat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos listasta, osaa noista onkin jo ehdotettu, en ole vain vielä ehtinyt lisäämään. Tarkistelen noista vielä osan ja lisään mukaan.

      Poista
  15. Hei ja vielä 21 jaksosta se kun Ben iskee Akakabuton lihaan ja pyöri siinä veriroiskuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuluu samaan kohtaukseen kuin Benin haavoittuminen, mutta voin lisätä sen siihen.

      Poista
  16. Ja lisää vielä 5 jaksosta se kun Daisuke ottaa nuolen kuolleen karhuemon silmästä.ja se Crossin haavoittuminen jaksosta 8.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ensimmäinen on mainittu jo, en vain ole vielä ehtinyt sitä lisäämään. Crossin haavoittuminen kuuluu samaan tuon Crossin menneisyyden kanssa.

      Poista
  17. hei lisää vielä jakson 5 kohtaus,jossa Hidetoshi ampuu sen yhen karhun ja sen pää räjähtää.ja myös sen 21 jakson kohta,jossa Akakabuto tappaa niitä koiria.sitten ois kaikki kohdat.

    VastaaPoista
  18. Jos tällaisia postauksia tekee, niin toivoisin huolellisuutta. Kommenteissa esitettiin todella monta kohtausta, joita ei ollut koko listassa. En sano tätä ärsyttääkseni tai haukkuakseni, vaan ylipäätään on kivempi lukea tällaisia aiheita, jos niihin on oikeasti ikään kuin perehtynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenteissa esitettiin monia listasta puuttuvia kohtauksia koska minä _pyysin_ ilmoittamaan, jos olen unohtanut jotakin. Ehkä se jo kertoo jotakin, että näitä on näin moni ihminen ehdottanut, koska on ihan ymmärrettävää ettei yksi ihminen voi näitä kaikkia muistaa? Tämä oli toivepostaus, jonka toteutin niin hyvin kuin itse pystyin ja kerroin myös jo tekstissä, että olen hyvinkin voinut unohtaa jotakin, joten ihmiset saavat huomauttaa asiasta.

      Poista
  19. hei huomasitko että 5 jaksosta on leikattu todella monta kohtaa.esimerkiksi kun Gin tarttuu Daisukeen on poistettu kohta jossa he vähän niinkuin leijuvat karhuemon edestä.sitten kun he kaatuivat maahan on leikattu se kun Daisuke kummastelee missä jousi on.sekä siitä silmän puhkaisusta se kun nuoli näytetään tarkasti sen silmässä. sitten kun karhu saatiin tapettua Daisuke näkee karhun kuolleena maassa.sittten myös kun Hidetoshi ja muut löytävät Johnin on poistettu semmonen pätkä jossa karhuemon silmä on puhki ja se makaa maassa kuolleena.ja ne karhuemon murina kohtaukset siitä kun Daisuke ampuu nuolen puuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, huomasin. Nuo nyt melkein lukeutuvat tuohon "kohtauksia karhuemon ampumisesta", kun tarkoitus ei ole jokaista sekuntia kuvina tänne pistää vaan kohtauksittain lähinnä.

      Poista
  20. Hei,suuresta taistelusta on otettu myös 20 jaksosta niitä kohtia pois joissa esim.Hakuroun kanssa sen karhun kimppuun hyökkää mutsun kenraalit ja myös se kun Hakurou ja Kai-koirat haavoittavat sitä karhua ja tipputtavat sen alas rinteeltä.

    VastaaPoista
  21. voisitko lisätä ne?

    VastaaPoista
  22. Alhaaltapäin luettuna 13 kuvassa näyttää kuin beniltä lähtisi kieli :D

    Mutta hieno postaus tämäkin ^^ ei voi muuta sanoa

    VastaaPoista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.