sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

GNG: Hahmojen ulkonäköero mangassa ja animessa

Monet ovat varmasti huomanneet etteivät kaikki hahmot näytä animeversiossa täysin samanlaisilta kuin mangaversiossa. Jotkut muutokset voivat olla hyvinkin pieniä, jotkut isompia ja syitä näiden muutoksien tekemiseen voimme vain arvailla. Onko niillä haluttu säästää aikaa tai materiaaleja? Sitä emme tiedä (tai no ainakaan minä en tiedä).

Halusin jakaa kanssanne muutamia esimerkkejä ja tietysti: mitä vähemmän tiedät animesta tai mangasta, sitä hauskempaa näiden erojen ihmetteleminen on. Varsinkin GDW-animen myötä olen löytänyt välillä netistä keskustelua siitä, miten eri näköisiä hahmot ovat GNG-animeen verrattuna. Jotkut luulevat niitä virheiksi, mutta todellisuudessa GDW-anime on ottanut mangan ulkonäöt monin paikoin paremmin huomioon.


Kai-veljesten oikea väritys on sellainen asia, joka itselleni oli suhteellisen iso pala nieltäväksi, kun tutustuin monen muun tavoin ensiksi animeen. Varsinkin se ettei Kurotora ollutkaan loppujen lopuksi väritykseltään oikeasti sininen vaan musta (hassua sillä olisihan tuo nimestäkin pitänyt arvata).


Ero Rikin ulkonäössä mangassa ja animessa ei ole kovinkaan suuri, sillä Riki on selkeästi (ainakin omasta mielestäni) yksi panostetuimmista hahmoista (ja onhan tämä suuressa roolissakin, joten ei ihme). Niin Rikin kuin Gininkin kohdalla en oikeastaan koskaan kiinnittänyt huomiota muuhun kuin siihen, että niiden tassujen kuului pääosin olla valkeita. Ensimmäinen värillinen näkemäni mangakuva Rikistä oli melko varmasti Ginga Densetsu Rikin kansikuva ja muistan etten mitenkään hätkähtänyt kauheasti sitä, että hahmo ei ollutkaan ruskea-kellertävä. 


 John on sellainen hahmo, jonka kuvioinnit tuntuivat olevan Takahashilla hakusessa mangan etupäässä, joten otin vertailun kohteeksi Johnin nykyisen ulkonäön. Moneen muuhun hahmoon verrattuna ero animen ja mangan välillä on hävyttömän pieni, mutta jostakin syystä Johnin tapaus on sellainen, joka on minun mittapuullani yksi häiritsevimmistä. Värit ovat suunnilleen oikein eivätkä kuviotkaan heitä kauheasti suuntaan tai toiseen, mutta erityisesti animen kasvokuviot ovat kuin kenen tahansa sakemannin eikä sen tutun ja turvallisen Johnin.


 Jotkut saattavat ehkä ihmetellä, että Minazuki on päässyt tähän listalle, mutta halusin mainita edes yhden hahmon, jonka ulkonäöstä pidän enemmän animessa. Vaikka ero mangan ja animen ulkonäössä ei olekaan kuin ihan pikkiriikkinen, jostakin syystä animen versio näyttää omaan silmääni paljon sympaattisemmalta. Mangassa hahmo näyttää samalta kuin kuka tahansa random sivuhahmo.


Jos ajatellaan Mossin kuvioita, anime- tai mangaversion välillä ei ole paljoakaan eroa lukuunottamatta sitä, että mangassa Mossilla on tummat korvat. Syy, miksi nappasin Mossin mukaa liittyykin tällä kertaa enemmän rakenteeseen. Animessa Moss on lähinnä pelkkä steroidimöhkäle siinä missä se mangassa näyttää enemmän normaalilta, lihaksikkaalta, isolta koiralta. 


Hakurō lienee yksi niistä hahmoista, joiden ero mangassa ja animessa on kuin päivä ja yö eikä ensi silmäykseltä tunnistaisi, että kyseessä on sama hahmo. Itse pidän henkilökohtaisesti jostakin syystä huomattavasti enemmän animen ulkonäöstä, sillä se on mielenkiintoinen ja omaperäisen näköinen (vaikkakin tuo sinivihertävä nenä osuu aina ensimmäisenä silmään).



Kurojaki on animessa jopa suhteellisen onnistunut haastavasta ulkonäöstään huolimatta, joskin hahmo kuvataan suurimman osan ajasta niin tummana, että se on lähinnä kokonaan musta eikä sen komeita kuviointeja pääse ihastelemaan kuin muutamassa kohtauksessa.

Jos jokin kuitenkin sävähdytti, kun näin Kurojakin mangassa oli se ehdottomasti se, että hahmolla on siinä kaulapanta. En edes kunnolla osaa selittää miksi tämä asia oli minulle niin järjettömän suuri yllätys, mutta kenties sillä lienee tekoa sen asian kanssa, että ninjakoirat kuvataan jollakin tavalla ihmisistä "riippumattomina" ja ne elävät nyt omissa laumoissaan, joten ajatus Kurojakista jonkun lemmikkinä (tai ainakin tämä on ensimmäinen mielikuva, joka pannallisesta koirasta tulee tässä sarjassa) on aika hämmentävä.

9 kommenttia:

  1. Tuosta Kurojakin kaulapannasta: jossain GNG:n osassahan muutama Kōgalainen jahtaa Kirikazea ja Jinnaita ja törmäävät sitten Johniin. Kōgat huomaavat heti, että John on ihmisen koira ja yksi kertookin, että Kurojaki on jäänyt aiemmin ihmisten vangiksi.

    Myös Gingapediassa lukee: "Kurojaki oli kauan sitten jäänyt ihmisen vangiksi. Hän oli päässyt pakoon, mutta hänen kaulapantansa on yhä muistutuksena hänen vankeusajastaan", eli Kurojaki on jäänyt vangiksi ja saanut kaulapantansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, pitäisi ilmeisesti lukea tarkemmin, en edes muistanut mitään tuollaista :D Mutta kiitos! Kehittelin omia teorioita varmaan sen takia, kun Ginga Densetsu Akamessa selvisi monen yllätykseksi, että Akame on syntynyt ihmisten luona.

      Poista
  2. Nuo animen silmät kai tekevät osaltaan hahmoista sympaattisempia. Mangassa monella hahmolla on sellaiset silmät (esim. Tiikeriveljet, Minazuki ja John) jotka ainakin mulle antavat pahismaisemman vaikutelman, kun taas animessa ne on tuollaiset tummanruskeat valopilkulla ja paljon symppiksemmät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta. Mangassa monen hahmon silmät näyttävät jotenkin kylmiltä ja tyhjiltä, kun animessa niihin on tuotu tummuutta värillä.

      Poista
  3. Joissakin gng hahmoissa on jätetty pieniä yksityiskohtia pois koska ne oli liian vaikea toteuttaa sen aikaisella animaatiokalvo tekniikalla. Mahtava teksti! =3 ♡♥♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tätä mietin myöskin ja jotkut yksityiskohdat olisivat varmaan vieneet liikaa aikaa ^^

      Poista
  4. Mä tykkään kans hakuron ja kurotoran anime versioista enemmän :) ja

    VastaaPoista
  5. hei huomasitko että Mossilla on anime-versiossa piikkipanta?,kuten Sniperilla mutta se on mangassa ihan oikeankoiran pannan näköinen. Sniperillakin on mangassa vaan kaulapanta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huomasin, aika jännä, että ovat menneet noin muuttamaan.

      Poista