tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kohti tavoitteita!

Pikkuhiljaa muutamat pienehköt keräilytavoitteeni ovat lähestymässä huippuaan. Olen yllättynyt siitä, miten pitkälle olen päässyt jo näin lyhyessä ajassa.

Piti ihan ruveta miettimään, koska sitä on tullut aloitettua keräily ja tulin siihen päätökseen, että olen ollut keräilijä vasta rapiat ~1,5 vuotta. 

Jotkut saattavatkin jo tietää, mutta lähestulkoon puolivahingossa tavoitteikseni on tullut

Kerätä kaikki keräilykortit
Kerätä Gin-figuurit (ainakin 1. sarjasta)

Viimeisimpien pakettien myötä olen ainakin lähempänä tavoitteitani, jos ei muuten.


Tein pakettitilauksen Futago Shopiin ja tämän kanssa meni jonkin aikaa, tästä syystä en päässyt päivittelemäänkään, sillä ensin lähetyksessä kesti hieman.
Sitten yksi korteista olikin vahingossa väärä ja taas odoteltiin.

Nyt kuitenkin voin omaksi riemukseni sanoa, että omistan 60 kortista 59. 
Yksi viheliäinen kortti puuttuu.



Toinen ostokseni olikin melko odottamaton, mutta en mitenkään voinut vastustaa kiusausta, kun huomasin tämän kaunokaisen Huuto.netissä houkuttelevan halpaan hintaan.

Kyseessähän on siis pronssin värinen keskikokoinen Gin-figuuri, joka maksoi vaivaiset 40 euroa. Erikoisen tästä figuurista tosiaan tekeekin sen koko. Gin on ainoa hahmo, josta on tehty keskikokoisia figuureita. 

Tummanruskeasta keskikokoisesta figuuristani päädyin pulittamaan muistaakseni jotakuinkin 65 euroa, joten siihen nähden tämä oli mukavan edullinen ostos. Huomioiden myös sen, miten harvoin keskikokoisia figuureita päätyy myyntiin.

Sama väri, eri koko



Tämän figuurin myötä on kasassa yhteensä seitsemän 1. sarjan Gin-figuuria. 
Mikäli en ole ihan väärin ymmärtänyt, tällä hetkellä kokoelmaani kuuluu siis kaikki pienet ja keskikokoiset figuurit.

Eipä kai tässä muuta kuin metsästys jatkukoon! 

Tämä kai pienenä kannustuksena niille, joilla tavoitteiden saavuttaminen keräilyssä tuntuu olevan vain kaukainen haave.

2 kommenttia:

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.