perjantai 27. huhtikuuta 2012

Hopeanuoli Anime-lehdessä (3/2010)

Suhteellisen vanha lehti, mutta hankin sen näin jälkeenpäin Huuto.netin kautta. Minusta on mukavaa ostaa muutakin kuin varsinaista oheistavaraa ja mangaa, kuten mainoksia ja lehtisiä. Omistin yhden Anime-lehden, jossa oli lähinnä pari pikku mainosta WEED-sarjasta ja arvostelu, mutta lahjoitin sen toiselle keräilijälle, kun vaihdoimme tavaraa.

Tämä Anime-lehti oli erittäin hyvässä kunnossa vieläkin, lähes kuin uusi. Kannessa koreilee Ginga Nagareboshi Gin-mangan ensimmäisen julkaisun volume 12:sta tuttu kansi. Mielestäni oli ihanaa saada Anime-lehti vielä ihan Ginga-kannella kuin lehti, jossa on vain muutama hassu sivu n_n



Lehti on julkaistu pari vuotta takaperin, 2010, joten mikään uusi lehti ei ole kyseessä. Kyseessä on ilmeisimminkin maaliskuussa julkaistu numero 43.

Lehdessä oli useita varsin mahtavia mainoksia ja ainakin päälle aukeaman verran juttua.


Heti viidennellä sivulla on värikäs, silmiin pistävä mainos, joka kertoo Hopeanuoli-mangasarjan julkaisemisesta Suomessa.



















Jonkin verran eteenpäin löytyy yhden sivun mittainen arvostelu Hopeanuoli-mangasta.

Myöhemmin tulee aukeama Jani Kajasrinteen tekstiä, joka kertoo lähinnä siitä, miten Hopeanuoli-mangassarjan suomentaminen aiheutti uuden Hopeanuoli-kiinnostuksen vuosien jälkeen.

Oma suosikkini lienee oikeanpuoleisen sivun alareunassa olevat lainaukset suomidubista:

"Minä olen Akema!"
(Oikea nimi on Akame, ja tarinan aikana käytettiin aina suomalaista nimeä Punasilmä.)

"Tuhat tulimmaista! Sehän on aivan hirvittävä. Hirvittävä!"
(Hopeanuoli toteaa Akakabuton voimakkaaksi vastustajaksi.)

"Nuo kolme koiraa eivät pelkää mitään. Siksi ne ovat niin pelkäämättömiä."
(Ben lyö sinetin tarinalleen tiikeriveljeksistä.)

Pakko vain sanoa, että tälläistä osittain humoristista tekstiä on rattoisaa lukea, kun joku tuo lastensarja suosikin vuosien jälkeen arvosteltavaksi. Mm. animen piirrosjälkeä ja jäsentenvenymistä voi arvostella, vaikkei Weed-animekaan ollut kuin juoksevia pahvilaatikoita huonoimmillaan.

 
 Viimeisimmillä sivuilla on asiaa Hopeanuoli-piirrustuskilpailusta, joka aikoinaan oli.

1 kommentti:

  1. Mul on toi, ostettiin joskus 10 sentillä kirjaston alesta, en nyt tiedä missä toi on :P

    VastaaPoista