sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kalleimmat Ginga-tuotteet

"Mietin jaksaisitko kirjoittaa artikkelia kalleimmista Ginga-tuotteista, harvinaisuus sikseen?"

Sain hiljan tälläisen ehdotuksen, johon päätin tarttua. Koska kalliit hinnat ja harvinaisuus kulkevat aika käsi kädessä, päätin rajata tuotteita jättämällä pois esimerkiksi kaikista harvinaisimmat tuotteet, joiden arvosta minulla ei ole edes oikeastaan mitään kunnollista näkemystä. Esimerkiksi vain kerran tai pari myynnissä nähdyt tohvelit, vuodevaatteet, GNG-pinssit (metalliset?), realistinen Weed-pehmo ja vaikkapa värilliset mallikuvat jäävät armotta tämän listauksen ulkopuolelle. Itseasiassa halusinkin osittain keskittyä paljon yleisimmin nähtäviin, kalliisiin oheistuotteisiin.

Huomioikaa, että minun näkemykseni kalliista voi poiketa teidän näkemyksestänne. Arviot perustuvat nettikauppojen ja huutokauppojen hintoihin.
___________________________________________


Animaatiokalvot 

Siihen nähden miten uniikeiksi ja vaikeasti saataviksi animaatiokalvot ajatellaan, niitä tuntuu tupsahtavan nettiin kuin sieniä sateella. Yleisesti ottaen ihmishahmot ovat kalvoissa, kuten muissakin oheistuotteissa, vähiten haluttuja, joten niiden hinnat voivat reilustikin vähemmän kuin mitä pyydetään koirakalvoista.
Päähenkilöt ovat kaikista halutuimpia hahmoja ja toisaalta niitä myöskin näytetään animessa huomattavan paljon, mistä johtuen ei ole ollenkaan tavatonta nähdä myynnissä kalvoa, jossa on päähenkilö. Tämän lisäksi kuitenkin kiinnitetään usein huomiota siihen, minkä kokoinen hahmo on kalvossa, sillä harva haluaa ostaa kalvon, jossa hahmo on vain pienen pieni läntti keskellä tyhjää kalvoa. Kaikista halutuimmat kalvot lienevät kuitenkin ne taustalliset, joita ei ole nähtävästi säilynyt kovinkaan montaa verrattuna siihen kuinka monta taustatonta kalvoa näkyy myynnissä.

Ihmiskalvoja on myyty halvimmillaan jopa 20-40€, mutta usein esimerkiksi huutokaupoissa voi törmätä ihmiskalvoihin, joista pyydetään jopa 60-100€.

Koirakalvot ovat puolestaan helpostikin 100-300€, mikä on loppujen lopuksi melko käsittämätön summa. Vertailun vuoksi katsoin huvikseni eBayn hintoja muille animaatiokalvoille, joiden joukossa näkyi paljon tuttuja ja varmasti suosittujakin animeja. Harvojen hinnat nousivat edes 100 euroon, vaikka joukossa oli myös taustallisia animaatiokalvoja.

© Urumi
Pehmolelut

Pehmolelujen monia kauhistuttaneet hinnat selittyvät useinkin sillä, että niitä tehnyt yhtiö meni konkurssiin ja varsinkin palkintopehmot ovat hyvin arvokkaita. Pehmoja näkee usein myynnissä, joitakin hahmoja enemmän kuin toisia. Itse voisin nähdä asian jopa niin, että pehmojen usein myynnissä näkyminen ei viittaa niinkään paljoa lukumäärään kuin siihen, että ne eivät yksinkertaisesti mene niin helposti kaupaksi. Pehmot ovat niin kalliita, että harvalla fanilla tuskin sattuu olemaan satasia varastossa odottamassa pehmolelua.

Alkujaan Topsangyon valmistamia Weed-pehmoja pystyi ostamaan Suomessakin halvemmalla, hinnat olivat koosta riippuen 25-45€. Nykyään pehmojen hinnoissa onkin sitten yksi nolla perässä, myyjästä riippuen jotkut voivat pyytää pehmoistaan vähemmän ja jotkut enemmän. Myös kunto vaikuttaa pehmon hintaan.

Palkintopehmot ovatkin sitten ihan oma luokkansa, niiden hinnat voivat lähteä 300 eurosta ylöspäin jopa 2000 euroon saakka, riippuen siitä minkä kokoinen ja kuntoinen pehmo on, sekä tietysti kuinka haluttu hahmo on kyseessä.

 © Urumi

GNG-figuurit (erityisesti 2. sarja)

GNG-figuurit ovat melko säälittävään kokoonsa nähden välillä hirvittävän hintaisia. Figujen hinnat ovat nousseet vuosien aikana, joten alkujaan niistä tuskin maksettiin yhtä kamalia summia kuin nykyään. Yleensä, jos sattuu onnistamaan ja voi ostaa isomman figuurin paketin voi päästä huomattavasti halvemmalla kuin, jos yrittäisi kerätä figut yksitellen. Varsinkin, jos paketin mukana sattuu tulemaan kaksoiskappaleita, joita myymällä saa vähän tasoitusta.

Näkisin, että figuurien hinnat riippuvat erityisesti hahmosta, koosta ja väristä. Jostakin syystä siniset figuurit ovat kaikista suosituimpia ja niiden hinnat ovat kaikista korkeimmat. Jos esimerkiksi isosta, ruskeasta Kurotorasta pyydetään 40€, sama figuuri sinisenä voikin olla 60€. Suosituimpia hahmoja 1. sarjan figuureissa lienevät Gin, Riki, John ja Oliver. Edellä mainittujen pienistä figuureista voidaan pyytää saman verran kuin muiden hahmojen isoista figuureista, mikä on sinällään aika merkityksellistä. Varsinkin, kun ottaa huomioon, että esimerkiksi Gin-figuuria on tehty kaikista eniten (mitään muuta figuuria ei löydy keskikokoisena).

1. sarjan pienten figuurien hinnat vaihtelevat 20 eurosta jopa 80 euroon. Suuret figuurit taas ovat yleensä 30 eurosta ylöspäin.

2 .sarjan figuurit ovat ihan oma juttunsa, jota en rehellisesti sanoen tule varmaankaan koskaan ymmärtämään. Figuureja on pelkästään pientä kokoa, mutta hinnat voivat olla huikeasta 150 eurosta jopa 700 euroon. Suurin hämmennys näiden figuurien kohdalla on omalta osaltani ollut aina se, etten ymmärrä miksi ne ovat niin paljon 1. sarjan figuureja kalliimpia. Ne ovat saman kokoisia kuin pienet figuurit, väreinä on sama valikoima ja kyseessä on vain eri hahmot. 2. sarjan figuureissa on myös huomattavasti enemmän mukana sivuhahmoja kuin 1. sarjassa, mikä sekin vähän kummastuttaa, kun katsoo figuurien hintoja.


 4. julkaisun mangat

4. julkaisun mangat ovat yksi suosituimmista julkaisusta, luultavasti niiden mukana tulevien extrojen ja puhelinluettelokoon takia. Näiden mangojen hinnat kuitenkin huitelevat melko korkealla, kun vertaa esimerkiksi saman kokoisiin kolmeen viimeiseen mangaan 7. julkaisusta (niissä ei kuitenkaan ole muita extroja kuin värisivut). 4. julkaisun yksittäisen mangan voi halvimmillaan saada 40€ pintaan, mutta eri myyjät voivat myydä samaa mangaa jopa 60-80 eurolla. Ongelmallista tässä julkaisussa on myös se, että postikulut ovat yleensä melko korkeat. Erityisesti susiosa lienee 4. julkaisun kallein ostos, yksi manga voi olla hinnaltaan jopa 100-170 euroa.

Weed Worldit

Weed Worldit ovat tässä listauksessa mainittu toinen puhelinluettelokokoinen extramanga, jonka korkean hinnan ehkä jotenkin ymmärtää, sillä yleensä nämä kirjat ovat pelkästään faneille suunnattuja ja niissä on paljon enemmän extroja kuin muissa mangoissa. Kuitenkin yhdestä mangasta voi joutua pulittamaan 60-150 euroa riippuen osasta. Weed Worldeja on kuitenkin myynnissä melko usein eivätkä ne läheskään aina mene kaupaksi, josta päättelisin, että jostakin syystä ihmisillä on aika iso kynnys lähteä ostamaan ja keräämään Weed Worldeja.

4 kommenttia:

  1. " varsinkin palkintopehmot ovat hyvin arvokkaita, koska niitä ei ole koskaan ollut myynnissä."

    Kaksoissolan blogissa tuli ilmi että kaikki harvinaiset Weed-pehmot ovat olleet normaalisti myynnissä:

    http://kaksoissola.blogspot.fi/2014/04/pehmojen-historiaa-ja-ominaisuudet.html

    "Löysin jotain erittäin yllättävää: kaikki harvinaiset WEED-pehmot normaalisti myynnissä. Pehmot oli myyty loppuun käytännössä heti ilmestyessään 2003 eikä niistä koskaan ilmestynyt uutta painosta. Vuosina 2003-2005 pehmojen kuvat olivat esillä sivuilla, mutta niitä ei tullut lisää: 2005 syksyllä kuvatkin lopulta poistettiin. Myynnissä olivat kaikki 2. sarjan pehmot. Pienet maksoivat 1000 jeniä ja isot 1500. Niitä saattoi ostaa myös täysinä setteinä (7 kappaletta), jolloin hinnat olivat 5600 jeniä ja 8400 jeniä. (Tuohon aikaan 1 euro = 123-130 jeniä.)"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, muistinkin tuosta lukeneeni jostakin, pitää korjata.
      Käytin itse lähteenä tuota edelleen Urumissa virheellisesti lukevaa tietoa pehmojen kuvauksissa.

      Poista
  2. Kommentointia:
    - Pehmoja näkyy tosiaan usein myynnissä, koska ne liikkuvat hitaasti. Urumissa monet tarjouksessa olevat pehmot ovat olleet varastossa noin kahden vuoden ajan.

    - 2. sarjan figuurit ovat kalliita harvinaisuudestaan johtuen. Niitä nähtiin oikeastaan ensimmäistä kertaa myynnissä noin 4 vuotta sitten, jolloin ne nousivat pikkuhiljaa yleiseen tietouteen. Tämän jälkeen ne ovat yleistyneet reippaasti ja niitä tulee myyntiin Japaniin 1-3 kertaa vuodessa. Erikoista kyllä, samalla 1. sarjan figuurit ovat harvinaistuneet tosi, tosi paljon. Vielä 5-8 vuotta sitten ensimmäisen sarjan figuureita oli Japanissa myynnissä setteinä noin kerran kuukaudessa ja seteissä saattoi olla jopa 100 figuuria. Jos viimeistä kahta vuotta katsoo, niin 1. ja 2. sarja ovat melko samaa luokkaa harvinaisuudessaan, mikä on tosi outoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itselläni ei ollut oikeastaan mitään tietoa 2. sarjan figuureista enkä näin ollen ole löytänyt mitään syytä siihen, miksi ne ovat 1. sarjan figuureita niin paljon kalliimpia. Toisaalta tulin keräilypiireihin vasta muutama vuosi sitten, jolloin 2. sarjan figuureita oli jo liikkeellä aika hyvin.

      Poista